Hankkeen eteneminen


2008

Keväällä 2008 hanke aloitettiin tutustumalla erilaisiin teknisiin ympäristöihin. Tarkoituksena oli saada yleiskuva nykytilanteesta. Selvitetyistä ympäristöistä ja niiden soveltuvuudesta etäopetukseen tehtiin lyhyt raportti "Tekniset oppimisympäristöt ja etäopetus".
Kesän 2008 aikana pilottikäyttöä varten valikoitui Adoben Connect Pro -verkkoneuvottelujärjestelmä. Elo-syyskuussa hanke eteni järjestelmään tutustumisen, esittelyn ja koulutuksen muodossa. Syyslukukauden alussa aloitettiin ortodoksiuskonnon etäopetus yhdeksään Turun lähialueen kuntaan. Teknisiä vaikeuksia kohdattiin aika tukku, mutta vähitellen ongelmat selvisivät.

Marras-joulukuun vaihteessa 2008 saatiin aloitettua myös A2-ranskan etäopetus. Ryhmäkoot ovat paljon ortodoksiuskonnon opetuksen ryhmäkokoja suuremmat, joten uusia haasteita tuli eteen. Selkeillä pelisäännöillä sekä opettajan ja oppilaiden kärsivällisyydellä ollaan kuitenkin myös ranskan kanssa päästy hyvään vauhtiin.

Ortodoksiuskonnon "etäoppilaille" teetettiin vuoden 2008 lopussa verkkokysely uudenlaisten tuntien kokemuksista. Vastausten perusteella etäopetustunneilla on viihdytty. Erityisen tärkeää opetuksen kannalta tietysti on, että oppilaat ovat paitsi kokeneet avun pyytämisen helpoksi, ovat myös saaneet apua tarvittaessa. Kuitenkin vain kolmannes vastaajista kertoi tuntevansa, että etätunnin aikana on kuin opettaja olisi samassa huoneessa. Ylivoimaisesti suurimmaksi häiriöksi oppilaat ilmoittivat äänen pätkimisen. Noin 40% oppilaista kertoi, että etäopetustunnilla on mukavampaa kuin tavallisella uskonnontunnilla. 70% oppilaista haluaisi, että uskonnontunnit pidettäisiin jatkossakin etäopetuksena. Tuloksia voi pitää varsin rohkaisevina kun vielä huomioidaan, että järjestelmän käyttö oli lukuvuoden alussa niin opettajalle kuin oppilaillekin uppo-outoa.

2009

Alkuvuodesta 2009 myös ranskan etäoppilaille tehtiin vastaava kysely. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia kuin ortodoksioppilaiden kyselystäkin. Maaliskuussa molempia hankkeessa mukana olleita opettajia haastateltiin ongelmakohtien, mahdollisuuksien muiden mielipiteiden selvittämiseksi. Kaikki tulokset ovat nähtävillä hankkeen Virtaopetus-wikissä, kohdassa "Tutkimustuloksia". VIRTA-hankkeesta on tehty pro gradu -työ, joka saadaan kansiin syksyllä.

Huhti-toukokuussa 2009 VIRTA-hanke toteutti yhteistyössä Raision ja Liedon kanssa muutaman kerran kokeilun, jossa kurdin kielen opetusta toteutettiin kerhomuotoisesti Connect Pron avulla. Kerhotunnit pidettiin koulupäivän jälkeen kurdin kielen opettajan johdolla. Vaikka kurdin erikoismerkkien takia törmättiin uusiin teknisiin ongelmiin, kokemukset "etäkerhosta" olivat valtaosaltaan positiivisia. Kokeilu osoitti, että tämänkaltaisella toiminnalla voidaan tarjota maahanmuuttajalapsille mahdollisuus käyttää ja kehittää omaa äidinkieltään. Tästä on hyvä jatkaa uudelle lukuvuodelle!

Elokuu alkoi etäopetuksessa tarvittavien laitteiden asennuksella ja testauksella kaikissa uutena mukaan tulevissa kouluissa. Etäopetus Connect Pron kautta laajenee kattamaan kaksi uutta ranskan ryhmää entisen yhden lisäksi, yhden uuden ruotsin ryhmän sekä kaksi ortodoksiuskonnon ryhmää (3. ja 6. luokkien sekä 4. ja 5. luokkien ryhmät). Mukana on jo 14 Turun alueen koulua.

Loka-marraskuun aikana tietoliikenneongelmat alkoivat vaivat muuten hyvin alkanutta epäopetuslukuvuotta. Loppuvuotta kohden tilanne vain paheni, eivätkä opettajat voineet hyödyntää mm. video- tai äänitiedostoja tuntien aikana. Ongelmaa selvitettiin monelta eri taholta, mutta laihoin tuloksin. Vuodenvaihteessa suurimmaksi syylliseksi veikattiin opetuksen käyttämän verkon pientä ulkomaankaistaa - Connect-palvelin sijaitsee Hollannissa.

2010

Vuoden 2010 alussa kielten etäopetus siirrettiin toistaiseksi Suomessa sijaitsevalle testipalvelimelle, jossa tekniikka pelasikin huomattavasti paremmin. Kun kaupungin tietoliikenneoperaattorivaihdos saadaan etäkoulujen osalta loppuun maaliskuuhun mennessä, kielten etäopetusta testataan taas "oikealla" Hollannin-palvelimella. Tavoitteena on, että etäopetuksen tekniikka saataisiin mahdollisimman pian oikeille raiteilleen, jotta voisimme alkaa keskittyä pedagogiseen kehittämiseen. Ensi lukuvuoden A2-kielivalinnat ovat myös pääosiltaan selvät, ja uusia etäryhmiä näyttäisi tulevan maltillisesti, yksi tai kaksi.

Maaliskuussa Turun opetusverkon nopeutta nostettiin kaksinkertaiseksi eli nopeus on tällä hetkellä 200Mb/20Mb. Nyt seurataan, auttaako nopeuden nosto etätuntien tekniseen sujuvuuteen. Valmisteilla on myös pikku hiljaa oman palvelimen hankinta, mikäli verkon kapasiteetti ei riitä.

Etäopetuskiinnostus on kasvanut muissa kunnissa ja mm. islamista, venäjästä, kurdista, thaista, vietnamista ja elämänkatsomustiedosta on tullut kyselyjä. Seuraavaksi selvitellään oppilasmääriä, luokka-asteita ja kouluja.

Huhtikuun lopulla Turun ja Tampereen VIRTA-hankkeet esittelivät yhteisesti toimintaansa ITK-päivillä Hämeenlinnassa. Etäopetus tuntui kiinnostavan yleisöä.

Lukuvuoden loppua kohden etäopetuskäytössä olleita tietokoneita vaihdettiin uudempiin. Tällä toimenpiteellä oli huomattavia myönteisiä vaikutuksia etäopetuksen sujuvuuteen: ainakin vanhemmilla kannettavilla Connect söi lähes kaiken prosessoritehon. Etäopetustuntien tietoliikenteestä tehtiin mittauksia, joiden mukaan yhteydet toimivat hyvin. Laitteiden vaihdon lisäksi kaupungin IT-toiminta muutti verkkorakennettaan merkittävästi ja lisäsi sisäverkon kapasiteettia. Kaikkien näiden toimien ansiosta huhti-toukokuusta lähtien etätunnit ovat viimein alkaneet sujua varsin hyvin.

Toukokuussa kaupungin verkkoon, omalle testiserverille, hankittiin Connectin testilisenssi. Vaikka tekniikkatestejä ehdittiin tehdä verraten vähän, kaikki viittaa siihen, että oman Connect-palvelimen pitäisi toimia kuin unelma. Vaikka ASP-lisenssin yhteydet Hollannin-palvelimelle toimivat nekin nyt hyvin, verkkoviiveet omalle palvelimelle olivat täysin olemattomat. Lukuvuoden viimeisiä töitä onkin palaveerata IT-toiminnan kanssa kilpailutuksista sekä palvelin- ja lisenssiasioista.

Aivan lukuvuoden lopulla tehtiin verkkokysely etäopetuksessa mukana olleille opettajille, rehtoreille ja avustajille. Vastauksia saatiin neljältä opettajalta, kuudelta rehtorilta ja kahdeksalta avustajalta. Tarkempi yhteenveto vastauksista Dokumentit-sivulla.